Osa 12 - Koira-asuinen poika
Kuten varmaan tiedätte, minulla oli taas ongelmia osaa kuvatessa. Tai siis Simsin kanssa vaan. Muuten osia tulisi useammin, ja intoa olisi enemmän... Sain muuten toimimaan sen 'bigger households' -hackin. :') Suuria perheitä on siis jatkossakin tiedossa! Minä kun rakastan niitä...
Möf, mitäs kertoisi... Tarkennan noita kuvia joissa on jotain tekstiä, ja olen pienentänyt kuvaa niin ettei sitä pysty lukea. Siis yhdellä klikkauksella "sharpen edges".
Juu, no, se höpötyksistä... Osaan:
~ ~ ~

Simppa sai viimein Ronista kalastustoverin itselleen, kuten oli jo pitkään toivonut. Yhdessä kaksikon onkiin tarttui jos jonkinmoista saalista! Tai, mitä nyt pienestä lammesta saattaa saada...

Björnkin vietti oikein mielellään aikaa poikansa kanssa. Etenkin pihalle hankitun 'Laamat läjään' -pelin ohella. Aina kun mies antoi katseensa harhailla, Roni käytti tilaisuuden hyväkseen, poisti pari tikkua, ja hymyili sitten taas viattomasti.

Kaksoset maalailemassa kaksosia. :'D

Valitettavasti joudun myöntämään, ettei pentuja ole vieläkään tulossa. Alan epäillä kissojen hedelmällisyyttä, tai ylipäätään edes sukupuolea!

"Älkää siskot enää unelmoiko kympin todistuksista tai opettajan lempioppilaan paikasta. Minä vien sen paikan!" Roni kehaisi Tanjan nauraessa hyvillään vieressä.
"Hyvä että sinulla on kunnianhimoa, kulta. Mutta älä ikinä anna sen viedä lähimmäistesi paikkaa", Tanja totesi sitten vakavampana.
"Ai keiden?" Roni kysyi, ja Lili tökkäsi kyynerpäällään leikkisästi veljeään.

Nyahaha, muutin Ronin ulkonäköä hieman. Otin oikeastaan vain lasit pois, ne kun tekivät hänestä turhan kiltin näköisen... Katu-uskottava monsteripaita takaa kovanaamaisuuden!

Nappi oli yhä talon vainotuin ja tietämättömin otus. Mitäpä onneton mamsteri olisi voinut asialle tehdä? Juosta juoksupyörässä niin nopeasti, ettei saalistajat kykene nähdä sitä..? Vaiko kenties pöllyttää puruja kiusaajien silmille...

Kun talon tekemättömät kotityöt alkoivat kerääntyä nopeasti, oli aika kutsua paikalle tuttu (ja hyvännäköinen) miessiivoaja.

Simppa yleni oikeastaan vielä tuostakin. Seuraavana olisi uran huippu! Eli tällä hetkellä pelissäni hän on nettisivujen suunnittelija.

Töistä tultuaan Simppakin ansaitsi pronssisen ansiomerkin. Ainut aikuinen vailla puutarhanhoidon ansiomerkkiä on enää Björn. Voi kyllä tämä legacyperheessä elo on kivaa, kun miltei aina löytyy käsipari tekemään talon töitä.

"Mitä kivaa tänään tapahtuu?" Roni uteli siskoltaan venytellessään makeasti.
"Normaali arkipäivä... Koulua yhdeksästä kolmeen, ja sitten kotiin tekemään läksyjä ja kotitöitä", Lili luetteli.
"Tylsää! Älä kerro enempää!"

"Sisko, herää!" Viereisessä huoneessa herännyt Anilla huusi siskolleen, joka uinui vielä sikeästi ja mutisi unissaan valittelunsa kirjastossa metelöinnistä.
"Nhh... ei phuhumistha... sh..!"

Syksy alati hämärtyvine iltoineen ja koleine aamuineen oli saapunut jälleen kerran. Alkaa tuntua vähän, että puolet tätä legacy challengea on ollut syksyä...


Hehee... vai pitäisikö sanoa meowhehe? Koska olen Trukkis ja rakastan kissoja, myös Simsissä, perheeseen hankittiin Melska-kissa. :3 Halusin Melskasta neutraalin näköisen, hiukan samaa väriä kuin oma kissani, mutta kuitenkin suht persoonallisen ulkonäöltään.


Elenan kyllästyttyä loputtomaan vapaa-aikaan oli aika tehdä jotain. Joten hän kutsui meillekin tutun miehen kylään. Jälleennäkeminen oli eittämättä kiusallinen, kumpikin katsoi typeränä toista, ja kädet pysyivät toimettomina sivulla.
"Erhm... Ovat vuodet suosineet", Jaakko rikkoi jään.
"Kiitos." Ja siihen keskustelu taas jäätyi, ja kumpikin päätti suosiolla lähteä kulkemaan omia teitä pitkin tonttia.

Tanja menetti juuri 15 tuhatta simoleonia vastattuaan huonosti urakysymykseen. Varat nyt päälle 98 tuhatta simoleonia.

"Hyvin silppuaa!" Tuntematon pirteä ääni huudahti Björnille, joka silppusi parhaimmillaan kimppua kauniimmaksi.
"Häh?" Björn hätkähti ja käänsi pöllön tavoin päänsä tulijaa kohti. Tai ainakin yritti.

"Saavun Muusan ateljeesta, hyvää päivää! Olemme huomanneet kykysi taiteen saralla, ja minut lähetettiin tänne tarjoamaan sinulle jäsenyyttä huippusalaiseen taidekerhoomme. Miten on, haluatko liittyä?" Nainen kysyi, esittelemättä sen kummemmin itseään taikka kyseistä kerhoa.
"No... Mikä ettei! Lappua vaan tänne", Björn vastasi innokkaana ja ojensi spontaanisti kätensä.

Uskalsin viimein päästää Simpan pimputtelemaan pianoa, omasta tahdostaan tietenkin. Tällä kertaa ilman 'Virhe sovelluksen toiminnassa' -ongelmaa paikalle saapui meille tuttu nainen. Simppa huomioi jälleen, miten kaunis nainen hän olikaan. Oikea vetonaula huippusalaiselle kerholle!

Eroten edelliseen sukupolveen, tämän sukupolven lapset toivat joka päivä koulusta uusia kavereita! Kyseinen tyttö saa erikoismaininnan vaan sen takia, että sattuu olemaan Sadepäivän tarinassa esiintyvän Pompin toinen lapsi! (Sadepäivä on lähettänyt minulle simejään Eternityjen 2-vuotispäivän kunniaksi, siksi minulla on hänet pelissäni. P.s. Sadepäivä, saat joskus tietää lisää simiesi elämästä, kuten lupasin.)

Simppa pynttääntyi vieraan tontin edustalla, osoite oli lukenut käyntikortissa.
"Simppa the alpha, valmiina iskemään", Simppa sanoi sivellessään vielä hiuksiaan paremmin. Nyt hänen pitäisi vain etsiä tuttu nainen täältä.

Hänen onnekseen se ei ollut hankalaa. Tämä tietty nainen, joka oli tullut hengähdystauolle ulos, suorastaan käveli Simpan syliin ajatuksissaan.
"Oih, olen pahoillani... Mutta sehän olet sinä! Enkö minä juuri tässä pari päivää sitten tuonut juuri sinulle käyntikortin tänne? Löysitkö helposti perille?"
"Löysin hyvinkin perille, kun annoin miehisen voimani löytää sinut uudelleen. En voi sallia sinunlaisesi upean naisen karata silmistäni", Simppa vihjaili ja kohotteli kulmiaan naiselle.
"Jospa sitten mentäisiin tanssimaan hieman", nainen pehmeästi kujerrellen.

He pääsivät varsin pian tanssin makuun, ja pyöräyttelivät pyllyjään jo toista tuntia. Hauskanpito olisi varmaan jatkunut iltamyöhään, jollei...


...tyystin tuntematon nainen olisi yrittänyt hypätä yhtäkkiä Simpan syliin, joka väistyi tietysti. (ACR:lla on taas hauskaa... En saanut kuvaa itse hypystä, kun olin niin hämmentynyt.)

Äskeisen vielä ymmärsin ACR:n tepposeksi, mutta tämä! Eivät edes koskaan olleet toisiaan nähneet. Ei enää hyviä ystäviä? Wait what...

Ja sitten hän yritti tanssahdella naisen (tuon punamekkoisen nimi alkoi D:lla, englanninkielinen) kanssa, joka torjui hänet.

Jaahas... Nämäkään eivät toisiaan tunteneet... Tässä vaiheessa Simppa oli päättänyt hipsiä hiljaa pois paikasta, luvaten itselleen, ettei tulisi koskaan takaisin. Oli paikalla sitten kuinka kauniita naisia tahansa...


Oiva päätös, Simppa. Nainen yritti nimittäin samaa hyppytemppua uudestaan, D:hen. Ja taas "hyvä ystävyys" menetetty. :'D

Kotopuolessa juuri töistä tullut Tanja yritti viritellä keskustelua isänsä kanssa... muodista.
"Niin ja sitten hän käveli korallinpunainen hame vain vilahtaen. Todella tyylitöntä! Aion kyllä valittaa hänestä ylemmälle taholle", Tanja porisi seminaarissa tapahtuneesta jutusta, niin aihe siirtyi kätevästi töihin.


Näilläkin tytöillä on "tärkeä" osa pelissäni. Pompin toinen lapsi, herttainen ponnaripää. Ja tuo, jolla on identtinen kampaus Tanjan kanssa, on itseasiassa Helmin adoptiolapsi Liina! Joka näyttää jotenkin ärsyttävän vanhalta kasvoistaan...

Mies keittiössä... No, ei saa olla niin julma! Pidän nimittäin Jamie Oliverin ohjelmasta. Siitä ei sitten puhuta, onko se Jamien ulkonäöllisistä syistä, vaiko taidoista riippuen... >:3


Sinuna pitäisi hieman etäisyyttä siihen teleskooppiin, nuori mies! Onko sinulle koskaan kerrottu erikoisen väristen "siskojesi" alkuperää..? Eikö? Niin minä arvelinkin...

Innostuin täysin uusista kuvakulmista, kun jaksoin ladata peliini uudestaan erään kamerahackin/modin.


"Ole hyvä, tyhjä paikka. Syö hyvin!" Björn mutisi ajatuksissaan (tai kenties vain härnätäkseen Simppaa) kattaessaan pöytää. Simppa ei nyt aivan ymmärrä. :'c

"Kun minä olen iso, minusta tulee afrosnautti", Anilla totesi vakavana, "se on kutsumukseni." Mahtaakohan tyttö itsekään tietää miten lähellä se on hänen alkuperäistä syntyperäänsä...
"Näyttäisit varmaan hienolta astronautin puvussa", Simppa myötäili vielä, ja tirskui salaa ajatukselle pienestä Anillasta jättimäisellä avaruuspuvulla ja -kypärällä.

Pyhä lehmä sentään! Ei Nummiojien talo ole mikään yleinen kuhertelupaikka kutsumattomille vieraille, kuten Emmalle.

Arkinen läksyhetki Nummiojien talolla. Ronikin oli selvinnyt kunnialla ensimmäisestä koulupäivästä, tosin saamatta kympin todistusta ja luistanut silkalla hyvällä tuurilla jälki-istunnosta. (Koulun vanhoillinen opettajatar Hilkkanen oli saanut Ronin kiinni itseteosta pojan yrittäessä laittaa liimaa miesopettaja Suhvosen tuolille. Suhvonen oli vain nauranut asialle, ja painanut pieleen menneen "hyvän pilan" villaisella.)

Melska ei tee ikinä mitään. Nimikin on ihan epäsopiva! Ei, odotas...

Melska liikahti! Ja seriously, samanlainen se on aina.

Who let the dogs out... Ruh, ruh! Minni haaveili salaa elämästä koirana.


On se hankalaa olla kaksonen... Olemme kaikki syvästi myötätuntoisia sinua kohtaan, parahin Anilla.

Tohru hiipi hiljaa saaliinsa luokse... Saalis heilutteli takapuoltaan rouskumisen tahdissa, oiva saalis...


Elena ansaitsi puutarhanhoidon kultaisen ansiomerkin = kuolevien hedelmäpuiden äkkipelastus.

Yes sir! Eiköhän tämä onnistu... Minunlaiselta kierolta pelaajalta, joka rakastaa kaikkea epämääräistä naapuruston asukkia. Kuten naapurustossa elelevää zombia, joka kaataa jatkuvasti Nummiojien roskapönttöä...


Björnin huono päivä (aka jumittava ilme)...
Simppa: "What's wrong, buddy?"
Björn: "Everything!! >:'c"



Wazaa! 'Melska oppi komennon 'kieri''.

Ja hän kutsuu agenttinsa paikalle...



Eww! Miten Nummiojat edes pystyy elämään, kun talon takana, varjoisimmalla nurkalla, on vähän lehtiä keskellä syksyä!

Voin reippaasti myöntää, että ilmeeni oli tätä luokkaa: o_O
Enhän minä voinut moista muistaa! Onneksi tämä jenkkihuiviin sonnustautunut reksi paljastui äärimmäisen rennoksi. Rehtori naureskeli perheen hektistä riehuntaa, näiden yritellessä järjestää asioita.





Hehee, ja aika hyvillä pisteillä päästiin sisään yksityiskouluun! Älkää muuten olko huomaavinannekaan tuota yhtä hienoa muokkaustani... Björn (voi kyllä, se mies) pääsi myös puutarhakerhoon, saaden 744 simoleonin lisärahan hienosta puutarhasta.

Melska, tänne sieltä! Kiskiskiss... Sinne meni vanhusten huoneen sohva. :'c

Ei, kenelläkään ei ole synttäreitä. Kaikki vaan änkeytyivät omaksi ilokseen yhteen pienimmistä huoneista. Simppa seems very happy.

Olen täysin samaa mieltä! Raapimapuuta tämä talo eniten kyllä nyt kaipaa. Björn ja Björnin viisaat toiveet, hänestä tulee parannusideoineen vielä vaikka presidentti! Älysin vasta, ettei tätä tekstiä olisi tarvinnutkaan tarkentaa. No, koittakaa kestää.

"Hyvää työpäivää, rakas", Björn kuiskutti ja suukotti pehmeästi kiireisen vaimonsa kättä, naisen kikattaessa yllättyneenä. Björn oli äärimmäisen romanttisella päällä eräs päivä...



Jaahas, vai sellaista peliä. Paljastanpa, että simeilläni oli tarpeet täynnä, joten annoin heidän tehdä mitä halusivat. Björn ja Elena päättivät vaihtaa perhesuukkoja, ystävällisiä haleja, Kolmijärven elehtimistapoja...
Moneen kertaan peräkkäin ja minä vain nauroin. Eipä tapahtunut mitään sen suurempaa. :'D Eipä ainakaan tarvinnut tehdä mitään saadakseen nämä kaksi hyviksi ystäviksi.


Nyahaha, pwn! Mitäs sanoitkaan sisarillesi, Roni?

Naapurin Rocky kävi vähän kylässä (Maranatahin)...
"Simppa, nauratko sinä? Takinkääntäjä! Et ole enää Nummiojien nimen arvoinen", Björn keuhkosi hävittyään pelin jo viidettä kertaa putkeen.

Minnikin oli oikein hyvää pataa naapuruston asukkaiden, etenkin tämän naapurin fiinin rotukissan, kanssa.

Simppa kuuli luonnon kutsun! Mies kuitenkin hätyytteli tuon lehtiverhoisen naisen pois, hän hoiti puutarhaa pelkistä muodollisuuksista johtuen.


Elena oli vanhuuspäivillään keksinyt tekemistä. Hän julkaisisi vielä novellin ennen aikansa loppua. Novellin aiheena oli hiihtäjä, joka vaihtoi luontoa rasittavan sopparuokansa kukkiin, rauhan ja elefanttien puolesta.

Olin väärässä! Itseasiassa hän sai vielä kerran ylennyksen tämän jälkeen, joten olin toistamiseen väärässä. Mutta kenties seuraava taival olisi uran huippu... Hei naapuri, kädet irti siitä lehdestä!


Björn sai suoraan mennä keräilemään peräti maukasta satoa "puutarhasta"! Kiitos Elena ja kultainen ansiomerkki... Taivas näyttää aika mielipuoliselta, kenties pyrstötähti tulossa? Tai sitten olen vain katsonut liikaa (10 kertaa peräkkäin laskettuna, minulla ei ole elämää :'c) Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvaa...



"Hei isä! Sain kympin! Isä..?"
"Aah... Tuosta minä puristan kalan päälle happaman kastikkeen, ja tuosta tulee huomisen aamun mehu." Myös Björn oli viimein saanut kuulla luonnon melodisen kutsun.
"Isä!"



Hyvännäköisiä towniesimejä kerrakseen!

Perheen pieni ahmatti sai tuntea ruoan koston, nimittäin alati suurenevissa vatsamakkaroissa. Saa olla lihava teini-ikään asti, ei minulla ole mitään kuntoilujuttuja lapsille!

Green-And-Innocent-Little-Bird: "Tassut kohti tassua tai nokkimiskuolema!"

Green-And-Innocent-Little-Bird: "Muahaha, teoilleni ei tarvitse aina olla motiivia."
Melska: "Krääh..."
Eiii, Melska! Taidan käydä aika vilkkaalla. 'Melska oppi komennon 'leiki kuollutta''.




Ja koira-asuinen poika voittaa jälleen!
"Se on monsteriasu! Grawrh!" Aivan, tiedämme, että olet mahtava.

"Tuleeko meille jo pentuja, tuleehan?" Siskonsa tavoin ruoan koston kokenut Lili uteli Minniltä, joka paljasti kielensä terävien hampaiden välistä, kuin irvistäen salaperäisesti. Taidan pilata lopullisesti ilonne, mutta ei tule. :'D Kirotun sukupuolettomat kissani vailla hedelmällisyyttä!




Taidan rakastaa Ronia. :3 (Ronin kannattaa aloittaa pedoalertin käyttö, kaulassaan vaikka. Piip piip!)

Jälleen komea townie bongattu! Mistähän näitä tulee..? :0 Okei myönnän, olen näiden kummallisten ilmiöiden takana!
Näettehän haudat taustalla? No, toinen niistä on Love And Death -hauta, jolla lisäilin towniesimejä tontille asumaan. Hehee!



Anilla sai kutsun tähän Björnillekin tuttuun salakerhoon. Tyttö oli äärimmäisen kiinnostunut taiteesta, etenkin maalailusta. Harrastushuone alkoikin nopeasti täyttyä toinen toistaan hienommista tauluista.



Onko vika vain minun silmissäni, vai käveleekö tuo susi todella oudosti? Kuvatessa se heitteli jalkojaan ja näytti kävelevän "vinoon".. Minä ja omituinen pelini. xD

Uusi jalkapari bongattu! Vai onko sittenkään..?


No ei, Lilihän se vain kasvoi... öhm, erikoisen näköiseksi teiniksi! Pst, inhoan tuota korkeaa nenää, mistä lie tulee! :'c
~ ~ ~
Tähän on... no, hyvä vai huono päättää. Riippuen miltä kannalta katsoo. Osa oli kovin... no, vailla toimintaa! Toivottavasti ei haittaa. Tosin miksi haittaisi, oma valintanne tietysti on luetteko tätä, ja oma valintani oli aloittaa täysin "normaali" (lainausmerkeissä, koska minä ja minun tekeleeni eivät koskaan ole normaaleja) LC...
Moneen kertaan luin tämän läpi, ja muutin kohtia, jotta olisin varmasti enemmän kuin kohtalaisen tyytyväinen osaan. Toivottavasti ette sentään kamalan tönkkönä osaa pidä, vaivannäkö mikä vaivannäkö. Ei seepra raidoistaan minnekään pääse. Ei hetkonen, eihän tuo liittynyt mitenkään asiaan.
Huomasitte varmaan, ehkä, että defaultit vaihtuivat. No, itseasiassa sekoittelin defaulteja nyt, ja minulla on Niloun sekä erään toisen silmät korvaavina. Tässä osassa vain testasin molempia enemmän, joten yhdessä niitä ei näkynyt. No mutta, kommentoikaa mikäli jotain keksitte!
Vielä yksi asia. Olen pahoillani, etten ole pystynyt tuoda oikein esiin tämän enempää lasten kiinnostuksenkohteita. Se on äärimmäisen hankalaa, kun lapsia on neljä, jokainen ramppaa koulussa ja sitten hoitamassa tarpeitaan, ja sitten jo nukkumaan. Yritän kuitenkin parhaani, ja jos oikein tarkkaan rivien välistä luette, pystytte sen huomaamaan. Olen jättänyt aika pahasti Inkan pois kuvioista, vahinko!

Voi kumpa munkin naapurustossa seikkailisi noin komeita ja kauniita simejä. Sen taide puolen naisenhan mä kaappasin kantaisälle puolisoksi, kun oli niin nätti, sen johon se sun yksi mies yritti tehdä tuttavuutta tanssilattialla, ennen kuin se höperö nainen tuli pilaamaan kaiken.
Mutta kuitenkin. Voi kumpa mäkin löytäisin noin paljon ja helposti komeita ja kauniita simejä naapurustostani, mun perheen simeille, kun en todellakaan haluaisi naittaa niitä, niille jättinänäisille tai jättihuulisille simeille, tai muille omituisuuksille.
Tosin, en kyllä jaksa ladata defaultnaamojakaan käyttöön. Se ei vain jotenkin sovi mun pirtaani.
No onneksi mulla on kiikarissa yksi komia mies mun perijäehdokkaalle, josta enemmän, jahka saan aikaiseksi pelata. :)
Mut mä jään odottamaan mielenkiinnolla, että millaisiksi nuo loput lapsukaiset kasvavat ja että saako sun perheen kisut koskaan sitä jälkikasvua. :)
Mä rakastan kans kissoja, mut oon valitettavasti niille kunnolla allerginen, niin en voi sellaista itselle ottaa. Kaverin kissat oli kyllä melkein kuukauden hoidossa mulla ja se tuntuu. Nenä on vieläkin tukossa ja turvoksissa. Onneksi silmät ei enää kutise niin kuin aiemmin.
No niin, tää kissafani tästä vetäytyy höpöttämästä. :D
Sanonpahan nyt tähän alkuun, ettei haittaa vaikka lapsien harrastusinnostuksista ei kerrota, sillä ymmärtäähän sen jos on neljä lasta ja muutenkin suuri perhe, että suurin osa ajasta menee tarpeiden hoitamiseen.
Enpä nyt mitään järkevää kommentoitavaa keksi, mutta jatkoa odottelen jo innolla :D
Ei elämä aloin kikattaa aivan hulluna ku näin et Elenal ja Björnil ( en osaa kirjotta sen nimee XD) kolme salamaa , ihtellekki käyny nii ;) Onhan tol sudel tietty oma perästä kävellä tollee mut jos ihte kävilisin et pysyis pystys x)
Jatkoa. <3
Suolakeksilumiaurajuna, rakastan osiasi (JA SINUA.. lesbooko?). ♥
Enpä osaa sen ihmeemmin nyt mitään sanoa :D mistä tuo ihana taivas on, olen rakastunut <3
Lempikuva tähän alkuun: http://i1080.photobucket.com/albums/j338/suolakeksijuna/77-1.png Björnin ilme on mahtava tässä. Jotenkin sellainen viaton "olen pikkupoika" hurmausilme ;) Pidin myös siitä syksyisestä maisekuvasta, missä oli puita ja taivasta.
Lilistä kasvoi hauskannäköinen teini :) Ei ehkä ihan tavalliset kasvonpiirteet hällä mutta omalla tavallaan kaunis. Odottelen innolla millaisia alienkaksosista tulee.
Ronista tuli varsin pirtsakka tenava. Kannattaisi kyllä pysytellä kaukana kaukoputkesta;D
Hauska oli tuo Simpan ja Ronin kalastuskuva, pidin siitäki kovasti. Ihana myös toi Ronin monsteriasu, poika on muutenkin melkoisen rasavillin ja itsevarman oloinen tapaus.
Ja Simppa, mitäs meinasit tehdä siellä kerhotontilla, aijai....Onneksi se kummallinen syliinhyppelijä saapui ja sai miehen raiteilleen. Muuten Simpan pisteet mun silmissä olisi kyllä laskeneet...(ihan kuin sillä olisi jotain merkitystä.. ;))
Kovasti harrastavaa väkeä nuo Nummiojat. Mukavaa, että lapsetin pääsivät mukaan harrastuksiin alusta alkaen. Mutta Björnistä ihmissusi ?? Ääk...
Reksi oli tosiaan huiveineen aika rento ja kiva, että lapsoset saavat nyt laadukkaampaa opetusta Susivuorten tällä puolen :)
Tulihan taas joristua kaikenlaista, ensi kertaan... :)
Kuvasi ovat yhä ihania ihania ihania! Roni on yhä suosikkini, laseilla tai ilman! ...mieluiten tosin ilman! Ensin ajattelin, että Melska on aika omituisen näköinen karvapallo, mutta tähän kuvaan mennessä (http://i1080.photobucket.com/albums/j338/suolakeksijuna/62-1.png) olin jo täysin myyty. Ihana mirri!
Tuo yksityisenkoulun rehtori on aika kuumaa kamaa vanhukseksi! Itsekkin yritin saada jonkun sukupolven lapsia yksityiseen kouluun, mutta bugit tekivät täsmähyökkäyksen rehtoriin, eikä herra enää suostunut kommunikoimaan perheen kanssa :(
Eikä Lili näytä laisinkaan omituiselta senkin höpsö! Oikein sievä teinityttö!
Suosikkikuvani: http://i1080.photobucket.com/albums/j338/suolakeksijuna/2-1.png
voitko linkittää muuten mun lc:n tonne ? :)
Ebby: Voi kyllä! Ne saattaa mennä sänkyyn hieman pelehtimään ihan tuntemattoman kanssa myös. Riippuen vetovoimasta jne. Heehee, on se kiva. 8) Niin ja jos pelkäät raskautta, niin voi laittaa sellaisen, että vaikka vaan kihlatun kanssa pyöriskely johtaa raskauteen ja sen sellaista. Se on kuule huisi hack! :')
Tykkään kovasti simeistäsi, kuvistasi ja tarinasi kerronnasta :) Odottelen innolla tulevia osia!
En ole varma, että onko tätä jo kysytty, mutta mistä Ronin iho on? =)
Jatkoaa!~
Gaie: Mutta etkö sinä sitten ole..? Miksi tunnut vakikasvolta, saatan olla hyvin erehtynyt! Outoa. :'D Kiitos paljon! <3 Ronin iho on täältä: http://www.digitalperversion.net/gardenofshadows/index.php?topic=12555.0
Ähm, pitäisi muuten jaksaa päivitellä kysytyt ladatut -listaa. :'c Työlästä...
Saara: Voi miten otettu olen taas, koita nyt hengissä selvitä kuitenkin! :'D <3 Te ihanat kommentoijat saatte minut melkeen lipsumaan pelin avauksen puolelle, mutta lataukset ensin! :') Oletko muuten tällaisen rennon pelityylin, kuvapainotteisuuden, yms. rakastaja, kuten minä?
Lili näyttää mun mielestä nätiltä. Kai mä taisin valita sen suosikikseni, tai sitten Inka. Enkä mä nyt niin huomannut, että olisit jättänyt Inkan pois kuvioista, tai sitten mä en halunnut huomata, kun itsellekin käy niin tosi usein -.-
Kissasi (siis Nummiojien kissat) näyttävät tosi söpöiltä. Pentuja tai ,-) Mistä muuten Inkan teiniasu?
Ai! Pidät Lilistä? No, muutin oikeasti vielä hänen ulkonäköään tuosta (jota emme saata nähdä, koska koneeni sammutti pelin ennen tallennusta), ja ihan kaunis hänestä kuoriutui. Tosin lähetin teiniksi kasvaneet lapset saman tien kampukselle, joten eipä vilahtanut teini-ikää paljoa (tätäkään "ei ole tapahtunut" pelissäni, samasta syystä).
Hahaa, kaipaan silti pentuja! :3 Suloisia pieniä palleroisia, joista kasvaa mitä erikoisempia kasvaessa... Inkan teiniasuhan tulee H&M -kamasetin mukana! Mitä nyt minulla on siihen korvaavana asuna sama eri väreissä ja legginssien kanssa. Tämä vastaukseni on jotenkin kamalan sekava.
Roni on ehdottomasti mun lemppari lapsista, se on tosi söpö :D Tuollainen pikku latinohurmuri :'D
Jatkoa odotan! :D